FANDOM


3 Hoolefoid & Ratchet

3 Hoolefoidia & Ratchet

Hoolefoidit ovat Hoolefar Islandin asukkeja Merdegraw-planeetalla. Heillä on violetti iho, siniset silmät, ja he ovat noin Ratchetin pituisia. Heidän alahampaansa ovat heidän ylähampaitaan ulommat, ja heidän suu ja nenä ovat itsessäänkin pitkät.

Vaikka Merdegraw onkin heidän kotiplaneetta, suurinosa sen alueesta kuuluu kuitenkin avaruuspiraateille, joiden entisen kapteenin Darkwaterin kirouksen rikkominen on saanut Hoolefoidit pysymään saarellaan.

Hoolefoidien pormestari on Barnabus Worley. Kyläläiset eivät kuitenkaan tuntuneet tykkäävän hänestä, sillä he kysyivät Ratchetia useasti heidän pormestarikseen. Hoolefoidit ovat kuitenkin harmittomia otuksia. Avaruuspiraattien hyökätessä kaikki hoolefoidit juoksivat suojaan kenenkään jäämättä taistelemaan. He elävät mieluiten helppoa ja huoletonta elämää, jonka vuoksi he ovatkin vähän laiskoja. Esimerkiksi hoolefoidien majakkavahti ei tehnyt minkäänlaista elettä majakkansa korjaamiseksi. Myös eräs tuuliturbiinin käyttäjä sanoi korjaavansa turbiinin muuten itse, mutta ei pidä korkeista paikoista. Hoolefoidit tuntuivat muutenkin välttelevän riidan haastamista, sillä kun Trokari varasti heidän monipulttinsa, Hoolefoidit antoivat hänen hengata heidän rannallaan sanomatta hänelle asiasta mitään, vaikka tiesivät hänen olevan varas. Jos pelaaja valitsee Ratchetin vuoropuheeksi "Kauppaan käytettyjä läjäyttimiä", pormestari Worley sanoo, ettei niillä ole kenellekään käyttöä täällä.

Hoolefoids

Varhaista luonnostaidetta hoolefoideista